Me tykätään tästä hommasta! Perheyrityksen jatkaminen on ollut meille mieletön mahdollisuus ja ehdottomasti oikea ratkaisu. Olemme onnistuneet yhdistämään perheen ja työn lempeästi niin, että aikaa riittää myös vapaalle. Yrittäminen pitää sisällään vastuuta, haasteita ja mahdollisuuksia. Näitä kaikkia toivotamme tervetulleeksi arkeemme.
Tässä työssä näkee oikeasti käsiensä jäljen kun tammikuussa kylvetty orvokin siemen istutetaan, hyvin hoidetaan ja huhtikuussa pakataan ”maailmalle”.
Yrittäjäpariskunnan lisäksi puutarhalla työskentelee vuodenajasta riippuen vaihteleva määrä ”rautaisia” ammattilaisia, joilla suurimmalla osalla on jo vuosien kokemus työstään.
Toiminnassamme haluamme ottaa huomioon vastuullisuuden sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden. Kannamme vastuumme ympäristöstä ja haluamme tehdä niin myös tulevaisuudessa.
Energian käytön vähentäminen on kannattavuuden ja ympäristön kannalta tärkein tavoitteemme. Siihen pyrimme investoimalla uusiin tuotantotiloihin ja omaksumalla mahdollisuuksien mukaan uusia viljelytekniikoita.
Pyrimme optimoimaan veden käyttömme ja minimoimaan ylikasteluvesien mukana aiheutuvat ravinnepäästöt. Viljelyssä syntyvät erilaiset jätteet ja arvojakeet lajitellaan ja kierrätetään.
Olemme oikeutettuja käyttämään Kotimaiset Kasvikset ry:n Sirkkalehtimerkkiä. Merkin käyttö edellyttää hyväksyttyä Laatutarha-auditointia, jonka tehtävänä on varmistaa puutarhatuotteiden turvallisuus, tuotannon mahdollisimman vähäinen ympäristökuormitus ja työntekijöiden hyvät työolot.
Olemme avoimia uusille innovaatioille ja haluamme jatkossakin viljellä kukkia tavalla, joka vastaa suomalaisen yhteiskunnan ja kuluttajien toiveita.
Kukkalaaksontie 25, 48710 KOTKA